Koronan myötä elämä tuntuu muuttuneen epävarmaksi. Odotamme uusia, päivittyviä ohjeita työelämässä ja vapaalla. Saako osallistua tapahtumiin? Saako harrastaa? Uskaltaako nähdä ystäviä? Mitä suositellaan ja mitä pakotetaan? Kokoustetaanko taas etänä?
Järjestö- ja vapaaehtoistyössä tämä on tarkoittanut jatkuvaa tapahtumien peruuttelua ja kokousten muuttamista etänä tehtäväksi, jatkuvaa tiedotusmylläkkää ja ylimääräisiä keskusteluja. Työterveyshuollossa työskentelevän työn kannalta taas maskipakosta maskittomuuden kautta takaisin jatkuvaan maskipakkoon tempoilua, muutoin terveydenhuollossa ja hoitoalalla maskipakko on ollut voimassa keväästä saakka. Työntekijät ovat väsyneitä, asiakkaat ja potilaat ovat väsyneitä. Maskin saa pois tauoilla ja jos vastaanottohuoneessa on yksin. Muutoin maskia pidetään koko päivä. Samalla tiedotusvälineet suoltavat epämääräistä uutisointia vuoroin maskien tarpeellisuudesta, vuoroin tarpeettomuudesta, ja epämääräiset kaaosryhmittymät sotkevat omalla propagandallaan ihmisten mieliä. Kaikki - tieto, ihmiset, mielipiteet, toiminnat - tuntuvat vellovan edes takaisin, ilman selkeää suuntaa.
Terveydenhuollon organisaatioissa toimitaan lääketieteellisen ohjauksen pohjalta ja lakeihin (Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738, Työterveyshuoltolaki 21.12.2001/1383)pohjautuen. Työelämässä vastuu päätöksestä ulkoistuu jo työturvallisuuslain (Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738, 8§) perusteella työntekijältä työnantajalle, mutta miten on työttömien, eläkeläisten, opiskelijoiden ja yhden hengen yritysten laita? Niiden, jotka joutuvat tekemään päätöksensä itse, kuka mitäkin kautta informoituna. Yksilö on käytännössä eri medioiden armoilla ja näihin medioihin lukeutuvat myös kaikki some-kanavat.
Hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu, että asioiden kaikki eri puolet tuodaan esille. Elämässä ei ole sinänsä mitenkään poikkeavaa, että vaakakuppeihin kasaantuu sekä hyviä että huonoja puolia. Myös maskin käytössä on hyvät ja huonot puolensa.
Jostakin kuitenkin kertoo se, että maskeja käytetään työelämässä laajalti silloin, kun etätyö ei ole mahdollista. Yhden sairauspäivän kustannus on laskennallisesti 350 euroa (mm. Kauppalehti 2018, Op.media 2019, Yrittäjät 2013). Työssä korona-altistuneen henkilön karanteenin maksaa työnantaja. Tämän lisäksi kaikki altistuneet joutuvat karanteeniin. Jos yhden yrityksen kaikki työntekijät altistuvat työtehtävissä koronalle, hintalappu on järkyttävä, sillä menetetyn työpanoksen kustannus on koronan tavoin eksponentiaalinen. Sosiaali- ja terveysministeriön tekemän arvion mukaan sairauspoissaolojen kustannus on jo 2014 ollut 1590 euroa jokaista palkansaajaa kohden. Sama hintalappu on myös sairaana työskentelyllä (STM 2014).
Sosiaali- ja terveysministeriön (2014) mukaan suomalaisen työväestön terveydenhuoltomenot ovat olleet 8,28 miljardia vuonna 2011. Kun luvusta poistetaan ennaltaehkäisy (mm. työterveyshuollon ennaltaehkäisevät palvelut eli Kelan korvausluokka I), luku on vieläkin 7,79 miljardia (STM 2014). Ennaltaehkäisyä ei tehdä siis riittävästi. (Kuva 1).
Jatkuvassa koronatilannekyttäyksessä ja tietotulvassa unohtuu, että elämä on itsessään epävarmaa. Meistä ei kukaan tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Erilaiset maskienkäyttöön liittyvät mielipiteet ovat ihmisten keinoja koettaa hallita nykyhetken ahdistusta, koska kenelläkään ei tulevaisuustietoa voi olla. Ennusteita kyetään tekemään, mutta niidenkin hallittavuus on huono, koska muuttuvia tekijöitä on valtavasti. Ihmisellä on siis koronayhteiskunnassa vain nykyhetken hallinnan mahdollisuus.
Jos ymmärretään ja hahmotetaan oman toiminnan vaikutus kansanterveyteen ja ymmärretään kaikki ne prosessit, jotka tuottavat meille yhteiskunnan tukiverkostot, ymmärretään se, miksi maskeja suositellaan. Ihminen voi sairastua myös maskia käyttäessään, mutta tilastot osoittavat, että yhteiskunnalla ei ole varaa sairastuttaa varsinkaan työikäisiä. Ja jokainen vastuullinen työikäinen suojaa aina myös suurempiriskisiä.
Maskien käyttö ei korvaa hyvää käsihygieniaa, turvavälejä ja kotona pysymistä sairaana. Eikä maskien käyttö ole ongelmatonta esimerkiksi vauvojen kanssa toimiessa (kasvojen ilmeet ja tunneoppiminen, puheen oppiminen, kognitiivinen kehitys joka pohjautuu vuorovaikutukseen) tai mielenterveyshäiriöisten tai ikääntyneiden hoitokodissa asuvien kohdalla, sillä vaikka yksilöinä jokainen meistä voi kontrolloida omaa käyttäytymistämme, meidän on vaikeaa täysin kontrolloida oman toimintamme vaikutusta toisiin. Näissä vuorovaikutustilanteissa epävarmuus omasta toiminnasta ja sen oikeellisuudesta ja merkityksestä tulevaan aiheuttaa ahdistusta, koska jatkuva ristiriitaisen tiedon pommitus tempoo eri suuntiin. Kukaan harvemmin haluaa sairastuttaa toista tai aiheuttaa elämänlaadun heikkenemistä tai vaikeuttaa kognitiivista kehitystä.
Mitä sitten voi tehdä?
Voi noudattaa yleisiä suosituksia ja ohjeita. Yritetään yhdessä tukkia virukselta väylät - samalla torpataan influenssan leviämisoperaatiot. Tulee toimia oman työpaikan ohjeiden mukaan ja jos harrastetoiminnassa asia on sivuutettu, aloittaa keskustelu asian huomioimisesta. Pohtia erityisryhmien kanssa yhdessä sitä, miten toteuttaa vuorovaikutusta turvallisesti. Noudattaa yleisiä suosituksia ja ohjeita kaikessa omassa toiminnassa. Jos epävarmuus tuottaa ahdistusta, kannattaa tutustua keinoihin elämän epävarmuuden helpottamiseksi. Kannattaa keskustella asioista ja vaihtaa ajatuksia, oppia lisää ja ymmärtää erilaisia näkökulmia, käydä kiinni ongelmanratkaisuun.
Elämä muuttuu ja aaltoilee koko ajan, se on osa elämisen prosessia.
Lisälukemista kiinnostuneille:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivut
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Pirita Wahlstedt-Niskanen 2020. Kriittinen lukutaito poliittisessa päätöksenteossa. Pro gradu. Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto. Saatavana: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/68928
Hypoksia hapenottokyvyn parantajana.
Kuva: onnimanni
Kommentit
Lähetä kommentti