Suomen Mielenterveys ry:n teettämän kyselyn mukaan koronakevät on vaikuttanut suomalaisten mielenterveyttä heikentävästi - 90 000 ihmisellä on ollut itsetuhoisia ajatuksia ja 44% 18-34-vuotiaista kokee, että korona on vaikuttanut negatiivisesti mielenterveyteen (Mieli ry, 2020). Suuri vaikutus on työhön ja rahaan liittyvillä tekijöillä, sillä toimeentulo on ollut uhattuna tai työt loppuneet kokonaan. Opiskelijat ovat jääneet koululaisten ohella etäopetukseen, jolloin arjessa kiinni pitävät rutiinit ovat heikentyneet.
Yritysten YT-neuvotteluilmoituksissa näkyy, miten tuottoa turvataan ihmistyövoimamuutoksilla. "Varaudutaan tulevaan". Tämä ajattelutapa korostaa suorituskeskeisyyttä, jossa ihminen on vain tuotannon väline, jolla joko on tai ei ole käyttöarvoa. Aukeen (2010) mukaan terveyden poliittisen taloustieteilijän Lesley Doyalin teoksessa The Political Economy of Health todetaan, että "taloudellinen kasvu vaatii aina jossakin määrin fyysisten ja psyykkisten resurssien tuhoutumista". Terveyshaitatkin voidaan mieltää asiaankuuluviksi, jotta yhteiskunnan vaurauden kasvattaminen on mahdollista.
Eläketurvakeskuksen mukaan suomalaisten työkyvyttömyyseläkkeistä 51,5 % on mielenterveysperustaisia. Mielenterveysongelmien pohjalta tehdyt työkyvyttömyyseläkehakemukset ovat nousussa kaikissa ryhmissä ja nousu on alkanut jo kaksi vuotta sitten (Laaksonen, 2020).
Uupumuksen suppilon käsite kuvaa sitä, miten mielialan laskiessa elämänpiiri kaventuu. Tehdään asioita, jotka täytyy tehdä, ja niitä tehtäviä voi olla liikaa suhteessa omaan palautumiseen. Kun ei jaksa, jää työpäivän jälkeen kotiin. Ihminen eristäytyy muista ja uupuu lisää. Etätyön aikana kotona vietetään koko päivä, ja työ hivuttautuu vapaa-ajan lokeroon. Tuottojen maksimoinnin ja ihmisen korkeankin käyttöarvon välillä on ongelma, sillä vaikka työvoimasta pidettäisiinkin huolta, on jaksamisella aina jokin yksilöllinen raja. Ihannetilanteessa työ olisi tehtäväorientoitunutta ja työntekijä voisi määrätä itse oman työtahtinsa. Nyky-yhteiskunnassa ja erityisesti post-korona -yhteiskunnassa tämä ei tule olemaan suurimman osan kohdalla koskaan mahdollista.
Amerikkalaisen sosiologin Talcott Parsonsin terveyssosiologisen teorian "sairaan rooli" vaikuttaa hyvin perisuomalaiselta tavalta ajatella sairauksista - sairaalla on lupa sairastaa ja hänen velvollisuutensa poistuvat sairastamisen ajaksi, mutta yhteiskunta olettaa hänen toipuvan nopeasti ja jatkavan velvollisuuksiensa hoitamista entiseen tapaan (Vaskilammen, 2010, mukaan Parsons, 1951a & 1951b). Kahvipöydässä voidaan puhua vitsailevasti ns. luterilaisesta työetiikasta ja kehua, miten joku on kova työmies. 65-vuotiaana se sama kova työmies on pahimmassa tapauksessa työelämän jätettä, jonka käyttöarvo on matala.
Tuki- ja liikuntaelinvaivoissa voidaan vastuuttaa ihmistä huolehtimaan omasta kunnostaan, mutta toimiiko sama yksilövastuutus mielenterveyden ongelmissa?
Meidät opetetaan jo koulussa tähtäämään tavoitteista tavoitteeseen (osaaminen, kokeet, tentit, valmistuminen, opiskelupaikat, ammatit) ja tietotyösuorituksia arvioidaan. Työn tuottavuutta ja laatua arvioidaan, vuorovaikutustaitoja arvioidaan. Arvioidaan itsen johtamista (ajoittain tiedolla johtamisen näkökulmasta, ajoittain ajankäytön priorisoinnin näkökulmasta; ajoittain oman hyvinvoinnin ylläpidon tai kehittämisen näkökulmasta, ajoittain palautumisen näkökulmasta), arvioidaan tiimityökykyä (miten toimit työtehtävien osalta yhteistyössä toisten kanssa, miten toimit vapaa-ajalla, osallistutko vapaaehtoistyöhön).
Yhteiskunnan sosiaalinen paine asettaa vaatimuksia yksilön pärjäämiselle ja käyttäytymiselle (opiskelupaikka täytyy olla, et saa olla työtön, sinun täytyy tehdä jotain hyödyllistä, jos sairastut sinulla täytyy olla hyvä syy, et saa ottaa itsellesi yhteiskunnalta enemmän kuin voit antaa takaisin).
Jos tuki- ja liikuntaelinsairastavuuden ajatellaan olevan suurelta osin yksilön oman toiminnan seurausta, niin kouluttaako yhteiskunta meidät niin tavoiteorientoituneiksi oman työn laadun arvioijiksi, että nykytyöelämä ja yhteiskunnan vauraustavoitteiden asettamat vaatimukset väsyttävät ihmisen? Voisi kysyä, sairastuttaako yhteiskunta yksilön?
Ashorn, U., Henriksson, L., Lehto, J. & Nieminen, P. (toim.). 2010. Yhteiskunta ja terveys: Klassisia teoreettisia näkökulmia. Helsinki: Gaudeamus.
Aukee, R. 2010. Lesley Doyal - Lääketiede ja terveydenhuolto kapitalismissa. Teoksessa: Yhteiskunta ja terveys: Klassisia teoreettisia näkökulmia (Ashorn, U. et al, toim.). s. 187-203.
Laaksonen, M. 2020. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen: trendit, tilannekuva, tulevaisuus. Eläketurvakeskuksen raportteja 7/20. Saatavana: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140118/Tyokyvyttomyyselakkeelle-siirtyminen-trendit-tilannekuva-tulevaisuus-tiivistelma.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Mieli ry. Suomalaisten mielenterveys ei ole kohentunut fyysisen terveyden tahtiin. Saatavana: https://mieli.fi/fi/yhteiskunta/suomalaisten-mielenterveys-ei-ole-kohentunut-fyysisen-terveyden-tahtiin Haettu: 7.9.2020
Vaskilampi, T. 2010. Talcott Parsons ja sairaan rooli. Teoksessa: Yhteiskunta ja terveys: Klassisia teoreettisia näkökulmia (Ashorn, U. et al, toim.). s. 61-76.
Kuva: onnimanni
Kommentit
Lähetä kommentti